Rahapelien laillisuus Suomessa
Pelimonopolien olemassaolo on yleensä perusteltua sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseksi. Esimerkiksi kuluttajien käytettävissä olevien nettipelien määrää rajoitettaessa viranomaiset viittaavat tarpeeseen suojella pelaajia ja estää uhkapelien pelaaminen. Ongelmapelaaminen on kuvattu ”pelaamiseksi haitallisista kielteisistä seurauksista huolimatta” (Euroopan komissio 2011). Ongelmanratkaisun täsmällinen määrittäminen on osoittautunut vaikeaksi, mutta tiettyjä yleisiä ääriviivoja on hyväksytty termiin.
Tämän hetken suosituimmat ja trendikkäimmät kasinot
Viimeaikaiset artikkelit, jotka koskevat hallituksen määräyksiä uhkapeleistä
Ruotsin peliviranomaisen toimenpiteet ottelumanipulointia vastaan
Lue lisää
Q & A Karl von Brockdorff kanssa: Jatkuva innovointitarve
Lue lisää
Espanja harkitsee pelimainnonnan rajoittamista
Lue lisää
Tervetuliaisviesti tammikuu 2020
Lue lisää
Kysyimme…asiantuntijat vastasivat: Mitä tuo mukanaan vuosi 2020?
Lue lisää
LATAM: Latinalaisen Amerikan onlinepelimarkkinat
Lue lisää
Edellä mainittujen lisäksi ongelmapelaaminen on pelaamista, joka toistuvasti häiritsee tai vahingoittaa pelaajan perhesuhteita, työtä tai taloutta, tai pelaamista, joka aiheuttaa fyysisiä tai psyykkisiä ongelmia pelaajalle (esim. Taskinen 2007, Griffiths 2008, s. 127). Ehkäpä ongelmatilanteiden määrittelemisen vaikeudesta johtuen aiemmat tutkijat ovat antaneet hieman ristiriitaisia tietoja ongelmapelaajien määrästä. Lähempi analyysi paljastaa, että erilaiset tutkimukset määrittelevät ja arvioivat ongelmapelaamisen eri tavoin. Yleisimpiä uhkapelioireiden seulontamenetelmiä ovat DSM-IV (Diagnostinen ja tilastollinen mielenterveyshäiriö, ks. American Psychiatric Association 1994) ja SOGS (South Oaks Gambling Screen, katso Lesieur & Blume 1987).
Suomessa ongelmapelaamisen alalla on tehty suhteellisen vähän tutkimuksia, joista suurin osa on toteutettu sosiaali- ja terveysministeriössä (yhteenveto ja tulosten tarkastelu ks. Jaakkola 2009). Jaakkolan (2009) mukaan Suomessa ei ole tehty riittävästi ponnisteluja uhkapelien ongelmien ehkäisemiseksi ja hoitamiseksi. Jaakkola kertoo myös, että terveydenhuollon ammattilaisilla pitäisi olla enemmän tietoa rahapeliongelmista ja siitä, miten niitä hoidetaan.
Tämä näkemys ongelmatilanteiden hoitoon liittyvästä tietotaidosta ilmeni myös tässä tutkimuksessa tehdyissä haastatteluissa. Tämä on hieman yllättävää, kun otetaan huomioon, että väestökysely (Aho & Turja 2007) ja nuorten tutkimukset (Ilkas & Aho 2006) ovat arvioineet, että noin 15% suomalaisista (yli 15-vuotiaista) voidaan pitää ongelmapelaajina. Peliriippuvuuksien määräksi arvioidaan olevan noin 1% yli 15-vuotiaista suomalaisista. Pelaajia, joilla on vakava ongelma, arvioidaan olevan noin 0,1% yli 15-vuotiaista (Pollari 2011). Vuonna 2011 toteutettu rahapelitoiminnan tutkimus (Suomalaisten rahapelaaminen 2011) tuotti samankaltaisia lukuja (vrt. Turja et al. 2012).
Peliriippuvuuksien mittaaminen on metodologisesti haastavaa. RAY:n pitkän aikavälin tutkimustulokset (otettu vuodesta 1994) osoittavat, että uhkapeliongelmaisten ihmisten määrä ei ainakaan ole kasvanut Suomessa. Tämä on mielenkiintoista, kun otetaan huomioon suomalaisten pelaajille suunnatun nettipelien huomattavan lisääntyminen viimeisen vuosikymmenen aikana. On myös syytä mainita, että rahapeliongelmaisten ihmisten osuus ei näytä korreloivan maan pelimarkkinoiden sääntelyn kanssa. Esimerkiksi Ison-Britannian lisenssipohjaisilla pelimarkkinoilla on todettu olevan vähemmän ongelmia pelaajille kuin tiukasti säännellyillä markkinoilla Suomessa. Itse asiassa Griffithsin (2009) tutkimuksen mukaan Suomessa näyttää olevan eniten ongelmapelaajia Euroopassa.
Suomen tunnetuin apu, joka auttaa pelaajia Suomessa, on Peluuri, joka on äskettäin panostanut verkkopalvelujensa lisäämiseen. Palvelun tarjoaa A-klinikkasäätiö ja Suomen Sininen nauha. Peluurin ydintoimintoja rahoittavat Fintoto, RAY ja Veikkaus. Peluuri pitää kirjaa vastaanotetuista puheluista, joita oli yhteensä 1 120 vuonna 2010. Näistä puheluista 787 soittivat pelaajat ja 290 huolenaiheiset ystävät ja perhe. Loput olivat sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia.
Vertaamalla Peluurin vuoden 2010 tilastoja vuoden 2009 lukuihin on mielenkiintoista, että verkkopelaamiseen liittyvät yhteydet laskivat, kun taas peliautomaatteihin liittyvät suhteet kasvoivat hieman. Vertailussa oli kuitenkin vain kaksi vuotta, joten siitä ei voida tehdä yleisiä johtopäätöksiä. Lisäksi Peluurin asiakaskunta ei edusta koko ongelmakilpailijoiden ryhmää; vain heitä, jotka etsivät apua. Jotkut uhkapeliongelmista kärsivät eivät halua soittaa tai pyytää apua tai eivät tiedä palvelusta. Kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet, että vain 10-20% ongelmapelaajista hakee hoitoa. Tämä tarkoittaa sitä, että pelihistoriaan liittyvien ongelmien tai ryhmän sisällä tapahtuvien muutosten laajuutta koskevia johtopäätöksiä ei voida saada avustajan saamien puhelujen lukumääriin perustuen (Pajula & Aaltonen 2010).
[kkstarratings]